Myymälätilan esillepanot
Erilaisia pöytäesillepanoja
Kirjat
Asusteet
Muoti
Sisustus
Askartelu
Kengät
Astiat
Kattaus
Urheilu
Muoti
Kukkakauppa
Kosmetiikka
Seinäesillepanot
Seinäesillepanoja tehdessä on tärkeää tietää miten tuotteita laitetaan esille myynnillisesti ja myös ergonomiaa ajatellen. Tärkeät seikat seinäesillepanoihin on,
-Lukusuunta, pienimmästä suurempaan
-Vaaleasta tummimpaan
-Painavat/isot alas ja kevyet ylös
-Myyntikorkeudet eli,
ylimmälle hyllylle yli 180cm korkeuteen asetellaan hitaimmin myyvät ja 120-180cm parhaiten myyvät. Tällä pyritään siihen, että potentiaalisesti kiinnostavimmat tuotteet olisivat aina asiakkaan silmien korkeudella, mikä on aina myymälän paras myyntikorkeus. 80-120cm tulisi asetella keskinkertaisesti myyvät ja alimmaksi, alle 80cm heikoiten myyvät tuotteet.
Kuvailin eri liikkeissä erilaisia seinäesillepanoja. Kiinnitin huomiota että harvoin tuotteita on hyllytetty tämän teorian mukaan. Painavimmat tuotteet oli jätetty alas, mutta siitä ylöspäin koot vaihtelivat, eikä niissä ollut selkeää järjestystä.
Hyllytys
Haastattelin tähän tehtävään Nestlen yrityksen myyntiedustajaa. Hänen työhönsä kuuluu päivittäistavarakauppoihin edustamansa yrityksen tuotteiden sisäänmyynti, lisäksi hän tekee hyllyremontteja toisen yrityksen edustajan kanssa. Kaupassa käydessään hän katsoo hyllytilanteet, miten, paljon tuotetta on esillä ja siistii hyllyt/esillepanot. Käyntiin kuuluu myös ostajan/kauppiaan kanssa tilauksien ja kampanjoiden tekeminen.
Kaupan hyllyttäjille/myyjille kuuluu myös kuorman purku, tuotteiden järjestelemistä ja hyllyjen siivousta. Työturvallisuus ja ergonomiset työasennot ovat tärkeitä.
Kuusi kultaista sääntöä hyllyttäjälle
1. Esillelaitto tapahtuu hyllykartan mukaan, josta näkee tarkkaan mihin tuote kuuluu.
2. First in First out, eli vanhemmat tuotteet eteen ja uudet taakse.
3. Hyllyissä tuotteet laitetaan painavimmat ja isot alas ja kevyet tuotteet ylös. Tuotteen naama, eli etupuoli ostajaan päin.
4. Tuote sijoitetaan hyllylle hintaetiketti kyltin oikealle puolelle.
5. Jos tuotetta ei ole saatavilla, jätetään sille tuotteelle tyhjä kohta ja hintatieto vasempaan kulmaan.
6. Yhtä tuotetta voi laittaa yhdelle tai useammalle naamalle, useammalle naamalle laitettuna tuotteen myymistä pyritään lisäämään näkyvämmällä esillepanolla.
Näyteikkuna/A-alue
Olen työharjoittelussa Cubuksella, siellä ei ole näyteikkunaa, mutta A-alue on.
A-alueella heti sisäänkäynnin luona on esillä naisten kampanjat ja naisten trendit.
A-alueella oleva esillepanoalue puretaan ja rakennetaan uuden kampanjan vaihtuessa. Naisten uutuuksia, jotka eivät kuulu kampanjaan sijoitetaan seinäesillepanoihin tämän hetkisen väriteeman mukaisesti.
Kerron kampanjat postauksessa tarkemmin kampanjan tekemisestä. Kerron tähän miten A-aluetta muokataan uutuuksia varten.
Cubuksella on myynnissä todella paljon tuotteita ja heidän konseptiin kuuluu, että pöytä- ja seinäesillepanot näyttävät mahdollisimman täysiltä. Tästä johtuen uutuksille ei välttämättä löydy heti tilaa vaan joudutaan muokkaamaan seinä- ja pöytäesillepanoja. Uutuksia tulee viikottain, ne hälytetään ja henkaroidaan valmiiksi ja jos ne eivät mahdu esille, laitetaan ne valmiina heppaan odottamaan. Hepasta visualisti/myyjä näkee helposti mitä uutuksia on tullut.
Cubuksella on tällä hetkellä seinäesillepanot tehty väriteemojen mukaisesti, eli esim. pääväreinä on vaaleanpunainen ja vihreä ja tähän joukkoon on laitettu valkoista.
Uutuudet laitetaan esille samalla tavalla, jos tuotteen väri on vihreä, sijoitetaan se vihreiden kanssa samaan seinään ja jos tilaa ei ole, järjestään seinää uusiksi mm. uusilla piikeillä, hyllyillä tai sivukaarilla. Seinästä voidaan myös siirtää neutraalia väriä pois muuhun seinään, missä sitä on jo esillä.
Harvemmin pienten uutuuserien takia tehdään seiniä kokonaan uusiksi ja yleensä suurin osa uutuuksista kuuluvat kampanjaan, jolloin esillelaitto tehdään eri tavalla.
A-alueella käytetään myös paljon graafista materiaalia, mm. seinässä isoja julisteita, missä on esillä mallin päällä tuote, mikä löytyy myös samasta seinästä esillä. Näin saadaan asiakas huomaamaan tuote paremmin. Graafisen materiaalin lisääminen esillepanoihin on myös niiden viimeistelyä.
Kommentit
Lähetä kommentti